por Mayte Vañó | Oct 17, 2018 | Alicante, Empresas
Tämän artikkelin on kirjoittanut Lasse Rouhiainen, kansainvälinen video- ja digimarkkinoinnin asiantuntija. Lasse on alunperin kotoisin Espoosta, asuu Alicantessa ja tekee yhteistyötä AlicanTECin kanssa.
Perinteisesti suomalaiset ovat pitäneet Alicantea aurinkolomakohteena, mutta vähän on kerrottu sen teknologiayritysten kasvavasta ekosysteemistä. Tämä johtuu osittain siitä, että Pohjoismaissa Alicantea ja Valensiaa mainostetaan pääasiassa hyvällä säällä ja puhtailla rannoilla.
Kuitenkin viime vuosina useammat suomalaiset yritykset ovat harkinneet Alicantea mahdolliseksi sijaintipaikaksi toimistoilleen. Tässä artikkelissa kerrotaan syitä tähän ja jaan omia mielipiteitäni siitä, mitä Alicante voi tarjota suomalaisille yrityksille. Olen alun perin Suomesta kotoisin ja asunut Alicantessa 15 vuotta, joten minulla on erityinen syy kirjoittaa tämä artikkeli.
Kun saavuin vuonna 2003, Alicantessa minua kiehtoi kulttuuri ja maisemat, ravintolat ja kahvilat sekä kävelypaikat, mutta ennen kaikkea kaunis espanjalainen kaupunki, joka ei ole vielä täynnä turisteja ja paikallinen kulttuuri, mikä elää vahvasti. Tykkään myös rantakaupungin ihmisten ystävällisyyttä ja vastaanottavaisuutta, jotka helpottavat paikallisten kanssa ystävystymistä.
Suomalaiset yritykset tekevät jo liiketoimintaa Alicantessa.
Espanjassa on jo merkittävä määrä suomalaisia yrityksiä, mutta suurin osa toimistoista on Madridissa tai Barcelonassa, sekä joitakin Costa del Solissa ja muutama Torreviejassa. Kuitenkin useimmat yritykset ovat huomanneet Alicanten edut ja harkinneet perustavansa toimistonsa sinne.
Alla on lista suomalaisista yrityksistä, jotka ovat avanneet toimistonsa Alicanteen ja aloittaneet työnsä siellä:
– Fun Academy: Tämä suomalainen yritys tekee opetuspelejä, joilla on kansainvälinen näkyvyys yli 8 maassa, yksi ensimmäisistä suomalaisista yrityksistä Alicantessa.
– Tikis: Vaikka tällä johtavalla fitness-videoyrityksellä ei ole virallista toimistoa Alicantessa, yksi sen perustajista, Toni Pesonen, viettää osan talvesta työskennellen täällä nauttien kaupungin miellyttävästä säästä ja kauniista rannoista. Tikis on hyvä esimerkki digitaalisesta yrityksestä, sillä kaikki yrityksen tuotteet ovat digitaalisia. Sen työntekijät voivat työskennellä etänä mistä vain haluavat. Talvella sen perustajat valitsevat Alicanten.
“Pidän Alicanten valoisuudesta päivisin ja voin keskittyä paremmin talvikuukausina. Ruoka on halvempaa ja voin ostaa laadukkaita paikallisia tuotteita ylläpitäen terveellistä elämäntyyliäni. On myös fantastista mennä ulos ja urheilla talvella. Internet-yhteydet ovat nopeita ja minulla on mahdollisuus jakaa ideoita ja kokemuksia muiden internet-yrittäjien kanssa,” kertoo Pesonen

Tikis-yrityksen perustajat Toni Pesonen ja Evgeni Suokas tämän artikkelin kirjoittajan kanssa
– EdVisto: Joni AlWindi on toimitusjohtaja EdVisto-yritykselle, joka yhdistää tarinankerrontaa videoihin opetusmenetelmänä. Hän on myös vieraillut Alicantessa useaan kertaan. Hän korostaa kaupungin digitaalisen talouden ekosysteemiä ja kauneutta.
“Olen yllättynyt Alicanten suuresta digitaalisen talouden tietämyksestä ja luulen, että se on aivan tuntematon monelle suomalaiselle yritykselle. Olen esimerkiksi käynyt monessa blockchain-konferenssissa täällä, joita Helsingissä ei ole ollut. Lisäksi perheeni rakastaa sataman aluetta, pääkatua, hienoja näkymiä ja tietenkin puhtaita, hiljaisia rantoja,” AlWindi sanoo.

EdViston toimitusjohtaja Joni AlWindi.
Syitä, miksi Alicante tarjoaa mahtavia etuja suomalaisille yrityksille.
Olen samaa mieltä muiden suomalaisten kanssa siitä, mikä tekee Alicantesta mahtavan paikan suomalaisille yrityksille. Kuitenkin syitä on vielä muitakin, joita haluan korostaa:
– Edullinen elintaso: Numbeon tilastojen mukaan kuluttajahinnat ovat 51% korkeammat Helsingissa kuin Alicantessa ja vuokrahinnat ovat 130% kalliimpia. Alta löytyvästä taulukosta nähdään hintavertailua Helsingin ja Alicanten välillä.

Helsingin ja Alicanten välinen hintavertailu.
On tärkeää huomata, että palkat Helsingissä ovat korkeampia. Tällaiset tilastot voivat olla kiinnostavia yrittäjille, jotka miettivät toimiston perustamista.
– Kasvava digitaalinen ekosysteemi: 10 vuotta sitten, kun aloitin digitaalisen markkinoinnin YouTuben kautta, luulin olevani ainoa tällä alalla Alicantessa. Tänään tilanne on aivan eri. Alicanten digitaalinen ekosysteemi kasvaa vauhdikkaasti menestyneiden teknologiayritysten määrän kasvamisen takia (https://alicantec.com/en/).
BAES Blockchain Lab, blockchainiin ja sen sovelluskohteisiin liittyvä tutkimusryhmä, joka perustettiin Alicanten yliopistossa ja johon olen päässyt osallistumaan, on hyvä esimerkki siitä, kuinka viimeisimpiä trendejä teknologiassa työstetään Alicantessa.
Distrito Digital (Digital District) on toinen mahtava Alicanteen tullut projekti. Toimitusjohtajansa Antonio Rodesin mukaan on mahdollista, että 2019 mennessä kaupungissa on 120 startup- ja 40 mikroyritystä liittyen pelaamiseen ja e-urheiluun. Tämä tuo Alicanten uudelle kansainvälisen tunnistuksen tasolle teknologian keskiönä.
– Maailmanluokan teknologia-asiantuntijat: Niin kuin mainitsin aikaisemmin, Alicante tunnetaan enemmän aurinko- ja rantaturismistaan kuin huomattavista teknologiataidoistaan. Kuitenkin Alicante on monen maailmanluokan johtavan teknologia-asiantuntijan koti. Tämä tieto on tuonut paljon huomiota julkisuuteen auttamaan muuttamaan Alicanten imagoa AlicanTECin (yhdistys, jonka tehtävä on mainostaa Alicanten kasvavaa digitaalista taloutta) avulla. Alla on muutamia esimerkkejä Alicanten menestystarinoista, jotka ovat tulleet tunnetuiksi viime vuosien aikana AlicanTECin avulla.
o Nuria Oliver: Tri Oliver on tunnettu työstään ihmisen käyttäytymisen tietokonemalleista ja yhteiskunnan hyvinvoinnin suuren datan tilastoista sekä Euroopan Tekoäly-yhdistyksen perustajajäsenenä ja 40 patentin keksijänä. Hän on myös yksi Espanjan hallituksen määräämiä tekoäly raportin kirjoittajia. Nykyään hän on Suuren datan tiedonkäsittelyn johtaja Vodafonella.
o Andrés Torrubia: Kansainvälisesti tunnettu insinööri, joka on saanut Fellowship-palkinnon Eisenhower -säätiöltä. Torrubia sai neljännen sijan Udacityn järjestämässä kansainvälisessä tekoälykilpailussa, joka keskittyi autonomisiin autoihin.
o Javier García: Alicanten yliopiston professori, joka on saanut parhaan espanjalaisen innovaattorin palkinnon Massachusetts Institute of Technologysta (MIT). Hän on yksi Euroopan johtavista nanoteknologiatutkijoista sekä maailmantalousforumin yhteistyökumppani Davosissa.
o Eduardo Manchón: Manchón on chat-bottien asiantuntija sekä yksi Panoramion (ensimmäinen Googlen ostama eurooppalainen startup-yritys) perustajista.
o Andrés Pedreño: AlicanTECin perustaja, Alicanten yliopiston entinen rehtori ja tekoälyn observatorion sekä internetin talousanalyysin ja kehittämisen (ADEI) johtaja, hän on myös tekoäly raportin kirjoittaja.
– Matkustamisen helppous: Yllätyin positiivisesti kuinka helppoa on matkustaa Alicanten ja Helsingin välillä, koska Norwegian ja Finnair tarjoavat useita suoria lentoja viikottain. Tämän avulla voin matkustaa kotimaahani nopeammin ja helpommin kuin muualta Espanjasta. Myös tästä syystä Alicante on houkutteleva sijainti suomalaisille yrityksille, sillä matkustaminen sinne on helppoa.
Näistä syistä, ja muista, joita varmasti unohdin, Alicante on ihanteellinen sijainti suomalaisille firmojen perustamiseen.
por Mayte Vañó | Ago 9, 2018 | Alicante, Embajadores, Empresas
Artículo redactado por Lasse Rouhiainen, experto internacional en nuevas tecnologías, vídeo marketing, marketing digital e inteligencia artificial, finlandés residente en Alicante y colaborador de AlicanTEC
Tradicionalmente los finlandeses han visto a Alicante como un destino de sol y playa, pero se ha hablado muy poco de su creciente ecosistema de empresas tecnológicas. En parte, esto se debe a que la promoción en los países nórdicos de Alicante y la Comunidad Valenciana en general, siempre se ha enfocado en el buen clima y sus playas limpias y agradables.
Sin embargo, desde hace unos años, cada vez más empresas finlandesas han comenzado a considerar Alicante como una posible sede para establecer su oficina. A continuación, analizaremos algunas de las razones de ello y haremos una pequeña reflexión sobre lo que puede ofrecer Alicante para las empresas de Finlandia. Siendo finlandés y habiendo vivido más de 15 años en Alicante, tengo un interés especial en escribir este artículo.
Desde el primer momento en que llegué a Alicante, en el año 2003, me fascinó su cultura local, sus restaurantes, cafeterías y lugares para pasear, pero sobre todo el hecho de que todavía era una ciudad española donde no se había producido la masificación de turistas y en la que se podía ver y respirar la cultura local. Además, al ser una ciudad costera, los alicantinos son muy abiertos y amables y, por tanto, es fácil tener amigos locales.
Empresas que ya han advertido la importancia de Alicante
Ya existe un número importante de empresas finlandesas ubicadas en España, pero la mayoría tiene sus oficinas en Madrid o Barcelona, además de algunas en la Costa del Sol y unas pocas en Torrevieja.
A continuación, mostramos como ejemplo algunas de las empresas finlandesas que ya están en Alicante o la han visitado:
- Fun Academy: la empresa finlandesa de juegos educativos con presencia global en más de ocho países ya lleva un tiempo en Alicante y ha sido una de las primeras empresas en establecerse en la ciudad.

Sanna Lukander realizando una presentación sobre la educación finlandesa en Alicante
- Tikis: La empresa líder de vídeos educativos sobre entrenamiento físico no tiene oficina en Alicante, pero sus fundadores, Toni Pesonen y Evgeni Suokas, pasan parte del invierno en la ciudad disfrutando de su clima agradable. Tikis es un buen ejemplo de una empresa de economía digital, ya que todos sus productos son digitales (ofrecen una suscrición mensual de sus cursos en vídeo sobre entrenamiento físico) y, por lo tanto, sus trabajadores pueden elegir el sitio desde donde trabajan.
“Lo que más me gusta de Alicante es que hay mucha luz durante el día y me ayuda a concentrarme mejor durante los meses de invierno. La comida es más barata, lo que me permite comprar productos locales de calidad, ya que valoro mi salud y bienestar. Así mismo, es fantástico poder salir fuera a hacer ejercicio durante el invierno. La conexión a Internet es rápida y tengo posibilidad de intercambiar ideas y experiencias con otros emprendedores de Internet”, comenta Toni Pesonen.

Joni Pesonen y Evgeni Suokas de Tikis junto al autor de este artículo
- EdVisto: Joni AlWindi, CEO de la empresa Edvisto, que combina la narración con vídeos como método de aprendizaje, también ha visitado Alicante durante varias ocasiones con su familia. Él destaca la facilidad para viajar entre Helsinki y Alicante y el ecosistema de economía digital que existe en la ciudad.
“Me ha sorprendido el gran conocimiento acerca de la economía digital que existe en Alicante y creo que es algo totalmente desconocido por parte de muchas empresas finlandesas. Por ejemplo, he asistido a varias conferencias de blockchain aquí, algo que en Helsinki no disponemos de muchas. Así mismo, a mi familia le encanta la zona del puerto, el muelle, la avenida principal, las hermosas vistas y, por supuesto, las playas, limpias y tranquilas.“

Joni AlWindi, CEO de EdVisto
Razones por las que Alicante ofrece grandes ventajas para las empresas finlandesas
Estoy de acuerdo con mis compatriotas sobre las razones que hacen de Alicante un lugar idóneo para las empresas de Finlandia. Sin embargo, existen otros motivos que me gustaría también destacar:
- Nivel de vida económico: Según la página de estadísticas Numbeo, los precios al consumidor son un 51,24% más altos en Helsinki en comparación con Alicante y el coste del alquiler un 130,39% más caro.
En el recuadro siguiente se pueden observar estas y otras comparativas de precios entre Helsinki y Alicante.

Comparativa de precios entre Helsinki y Alicante
Conviene recordar que los sueldos son más altos en Helsinki, pero este tipo de estadísticas pueden ser de interés para muchos empresarios que están analizando dónde establecer una oficina.
- Alto nivel de ecosistema digital: Hace 10 años cuando empecé con el marketing a través de YouTube, pensé que era el único que me dedicaba a algo así en Alicante. Hoy en día, la situación es totalmente diferente ya que Alicante cuenta con un gran número de casos de éxito de empresas tecnológicas (https://alicantec.com/en/).
Baes Blockchain Lab, grupo de investigación sobre blockchain y sus posibles aplicaciones, nacido en la Universidad de Alicante y con el que tengo el placer de participar, es un buen ejemplo de cómo se está trabajando en las últimas tendencias de avances tecnológicos desde Alicante.
Distrito Digital va a ser otro gran proyecto y, según el director del mismo, Antonio Rodes, es posible que en 2019 haya 120 startups y 40 microempresas de gaming e eSports. Esto conducirá a Alicante al siguiente nivel en cuanto a su reconocimiento internacional como sede tecnológica.
- Alto nivel mundial de expertos tecnológicos: Como mencioné anteriormente, Alicante es más conocida en el extranjero por su turismo de sol y playa y menos por el excelente talento tecnológico. Pero, en los últimos años, AlicanTEC ha realizado un gran trabajo compartiendo casos de éxitos como los que se describen a continuación:
o Nuria Oliver: Conocida por su trabajo en modelos computacionales de comportamiento humano y big data para el bien social, la doctora Nuria Oliver es miembro de la Asociación Europea de Inteligencia Artificial y co-inventora de 40 patentes. También es una de los autores del libro blanco sobre Inteligencia Artificial y Big Data encargado por el gobierno español. Actualmente, es la directora de Investigación de Ciencia de Datos en Vodafone.
o Andrés Torrubia: Ingeniero internacionalmente reconocido y premiado por la Fundación Eisenhower, Torrubia quedó cuarto en un concurso internacional de inteligencia artificial especializada en coches autónomos y organizado por Udacity.
o Javier García: Profesor de la Universidad de Alicante, ha sido galardonado como el mejor innovador español en la Universidad MIT de Massachusetts, es uno de los grandes líderes en nanotecnología de Europa. También es colaborador del Foro Económico Mundial de Davos.
o Eduardo Manchón: Experto en chatbots y cofundador de Panoramio, la primera startup europea adquirida por Google.
o Andrés Pedreño: Fundador de AlicanTEC, ex-rector de la universidad de Alicante y director del Observatorio de Inteligencia Artificial y Observatorio para el Análisis y Desarrollo Económico de Internet en España (ADEI), es otro de los autores del libro blanco sobre Inteligencia Artificial y Big Data encargado por el gobierno español.
Además de las personas mencionadas, por supuesto, existen muchos más expertos y empresas trabajando en el ecosistema digital de la zona de Alicante.
A parte de todas las razones mencionadas anteriormente, me sorprende gratamente las buenas conexiones aéreas que existen entre Alicante y Helsinki. Tanto Norwegian y Finnair tienen varios vuelos directos semanales. Esto me permite hacer visitas a mi país de forma más rápida y sencilla que desde otras partes de España.
Por todas estas razones y algunas que seguro que se me escapan, Alicante ofrece excelentes oportunidades para el desarrollo de negocios digitales y el asentamiento de empresas tecnológicas.